torstai 31. joulukuuta 2009

Akut ladattu!

Takana ihanan rauhallinen ja leppoisa joulunaika.
Syötiin hyvin ja paljon, nukutiin hyvin ja paljon,
ulkoiltiin jos huvitti ja jollein huvittanut niin löysäiltiin kotona.
Pelattiin, leikittiin, pelattiin, katsottiin leffoja, pelattiin, kuunneltiin musaa, pelattiin...ja pelattiin.

Vietettiin monta yöpuku-päivää, uloskin saatettiin lähteä vain yöpuku haalarin alla.

Kaksi kyläilyreissua tehtiin, muuten ei juostu kylillä. Ovet oli kyllä avoinna ystävien tulla jos halusivat tavata.

Nyt on akut ladattu ja taas jaksaa jatkaa...

...kohti uutta vuotta!

Salaista ? ennen joulua

Aatonaattona saimme todella salaisen paketin, siinä ei ollut mitään viestiä lähettäjältä...
Paketista liihotteli suloinen pikkuenkeli,
(olenko jo kertonut keräileväni pieniä kangasenkeleitä vai onko salaisellani yliluonnollisia kykyjä!?)
lisäksi siellä oli pilkkuservetit ja joulunpunaiset kynttilät.

Paketti oli leimattu samassa kaupungissa kuin salaisen ensimmäinen yllätys, joten siitä päättelin osoittaa kiitokset sinulle SY!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Pipari ja talo

Pikkulikkojen käsityökerhossa vietettiin tänään pienimuotoista syyskauden lopetusta ja joulutauon aloitusta piparitarjoilun merkeissä.
Kerholaiset olivat koristelleet tarjottavat pipperit.

Tässäpä meidän sokerihiirulainen yhden tuotoksensa kanssa... eikä kuulema ollut yhtään liian makeaa.


Silläikaa kun oltiin tyttöjen kanssa piparikekkereillä, teinityttö teki pojan kanssa piparitalon.
Ihan vaan paketista elementit esiin ja kuorrutteella kasaan.

Helppoa ja hauskaa, tykkäsivät timpurit!!

perjantai 11. joulukuuta 2009

Sävellys

Meillä lapset on varsin luovia ja hyvällä mielikuvituksella varustettuja. Keksivät kaikenlaista leikkiä, tekemistä ja näpertämistä. Poika saa kotikoulussa myös musiikinopetusta, lähinnä oppia nokkahuilun soitossa. Ekaluokkalainen käyttää tilaisuuden hyväkseen ja on mukana nokkahuilutunneilla.

Neiti on älyttömän innostunut nokkiksen soitosta ja sen myötä on löytänyt itsestään uuden taidon ;)

Tässä se on, neidin ensimmäinen sävellys nokkahuilulle!!!!
Ei mitään aavistusta, mitä musiikin lajia tuo edustaa ja opitut nuotit ja otteet on aika vähissä, mutta mitäs noista!!!!

Ollaan saatu jo monesti nauttia säveltäjän esityksistä...


Hyvin se vetää :)

Pysähtynyt


PYSÄHTYNYT



Valokuvatorstain sivulla lisää tulkintoja haasteeseen

tiistai 8. joulukuuta 2009

Talvipuutarhassa

Käytiin pojan kanssa talvipuutarhassa. Varastoista oli kaivettu joululyhdyt, kynttilät ja koristeet esille.




Joulutähtiä mereksi asti, tonttuja siellä, tonttuja tuolla...


Ei ollut paljon muita vierailijoita, joten saatiin nauttia mukavasta ja rauhallisesta tunnelmasta.                                                                                


Kehrä




Kierrätyksestä ostin tänään aarteen 1:llä eurolla!!!

4 kehrä kynttilänjalkaa ja pallokynttilät. Alkuperäisessä (vähän kärsineessä) pakkauksessa.

Riihimäen lasi/kotilasi, Art.No. 2669-0065



Niin kaunis!!!!

vanha

Uusi valokuvahaaste mustavalkoisille kuville!
Ensimmäinen haaste on VANHA



Muita haastevastauksia täällä.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kadehdittavaa itseluottamusta!!

Meidän iskä on viimepäivät ollu hommissa korkeasaaressa, tiikereiden häkkiin vaihdetaan uudet lasit. Asian tiimoilta kävin neiti 5-v:n kanssa keskustelun.

Tyttö:"miks niissä häkeissä täytyy olla lasit?"
Minä:" no että ne tiikerit pysyis siellä häkeissä."
Tyttö:"mitä ne sit tekis jos ne tulis sieltä pois? Raapisko ne ihmisiä?"
Minä:" saattaishan ne raapiakin."
Tyttö:" jos ne mua raapis niin mä raapisin takas. Ja purisin!"

Mitäs yhdestä tiikeristä, täältä pesee!!!!!


vanha kuva muutaman vuoden takaa...

torstai 3. joulukuuta 2009

Sininen ja valkoinen

Viikon haaste on sininen ja valkoinen.



Täällä muita sini-valkoisia kuvia.

Kankaita ja gogoja kierrätyksestä

Ihan meinas ruveta hirvittämään, kun ei aikoihin päässyt kiertämään ja kirppuilemaan, ensin pojan osastojakso ja sitten pikkulikan kuumetauti esti moiset huvit.
Tänään kun vihdoin Tikkurilan kierrätykseen pääsin, niin teinpäs hyviä löytöjä!!!


Uudempaa ja vanhempaa lapsekasta kuosia, puput ikealaista pussilakanaa ja intiaanit vanha aluslakana. Kivoja nuo puputkin, vaan on nuo inkkarit niin paljon ihanampia!!!


Tässä pussilakanoita. Joku oli tainnut tyhjentää liinavaatekaapin ja kantaa lakanat kierrätykseen, näissä ja parissa muussa lakanassa oli sama tuoksu. En ole vielä päättänyt, tuleeko nämä käyttöön vai ompeluksiin. Voisi tietysti katsastaa oman liinavaatekaapin ja pistää osan lakanoista kiertoon ja näitä uusiavanhoja ottaa tilalle käyttöön...



Gogoja meillä on ennestäänkin paljon, nyt on 134 lisää. Oli nämäkin varsinainen villitys silloin kun isommat muksuni olivat pieniä! Meillä vaihdettiin usein karkkipäivän herkut gogopussiin. Voi iloa ja onnea, kun kävimme Ruotsissa ja sieltä löytyi sellaisia gogohahmoja joille oli maalattu silmät ja suu!

Silloin ennen näillä pelailtiin heittopeliä, jossa voitti tai hävisi sen perusteella, mihin asentoon ukkeli jäi.
Nyt meidän pikkuväki leikkii näillä kaikenlaista kotileikistä sotaan.


Onhan nämä, ihan söpöjä!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Mummin Joulukalenteri


Joulukuussa meillä roikkuu seinillä tälläisiä härpäkkeitä... on roikkunut jo 21 vuotta!

...mummin väsäämiä joulukalentereita.

Käärepapereilla päällystettyjä vessa-ja talouspaperirullia yllätyksillä täytettyinä ja  narulla yhteen sidottuina.
Vuosia sitten yllätyksinä tuli kaikenlaista pikkusälää; kyniä, muovieläimiä, pikkuautoja, figuureja, tarroja...
Nyt kun talo on täynnä niin eri-ikäistä porukkaa, niin yllätykset ovat pääasiassa syötävää laatua.
Hammasharja ja tähtisadetikut ovat ainoat varmat rastit jotka ovat säilyneet vuodesta toiseen :)



Kalenterin saa ensimmäisen kerran sinä vuonna kun täyttää 2-vuotta ja viimeinen tulee sinä vuonna kun on  täyttänyt 17. Meillä siis yksi sai tänä vuonna viimeisensä.

Mummi tekee kalenterin kaikille lapsenlapsilleen, siis minun ja tyttärensä lapsille. Enimmillään tuohon ikähaarukkaan mahtuu 7 lasta, niin tänäkin vuonna. Ojalan laskuopin mukaan se tekee 168 rullaa!!!
On siinä keräämistä ja käärimistä! Mummi asustelee jo yksikseen, joten hänellä on rullien hovihankkijoina pari ystäväänsä...

Mummin joulukalenteri kuuluu ehdottomasti meidän joulunodotukseen,ilman sitä ei joulua tule.

Onneksi mummi vielä jaksaa ja viitsii!!

Purkkaa, arpaonnea ja kuumeesta...

Taas on mitä jauhaa!
Oon tosi tarkka hampaiden harjaamisesta ja xylitolin syömisestä. Meidän porukat onkin xylitolpastillien ja -purkan suurkuluttajia, onhan meillä tietty tota porukkaakin. Maanantaina tein tilauksen purkkakauppaan ja aamulla postipoika seisoi ovella paketin kanssa.

Aiemmin pastilleja meni enmmän, nyt kaikki tykkää enemmän purkasta. Suosikkimakuja ovat vadelma pastillit ja purkkapuolella salmiakki, hedelmä ja sekoitus(vadelma, sitruuna,päärynä, persikka...).

Tilaan aina kerralla isomman annoksen, nytkin tuli 17 pussia purkkaa ja pastillipussi. Purkat "hajasijoitetaan" meille, iskälle, molempiin autoihin, käsveskoihin, koulureppuihin... Tuntuuhan se hassulta ostaa purkkaa kerralla 80 eurolla, mutta minusta näin on kätevä toimia.


En koskaan ikinä milloinkaan voita missään, paitsi näköjään blogiarvonnoissa. Jo kolmannen kerran onni suosi, tällä kertaa oravanpesän arvonnassa!

Runsas voittopaketti tuli eilen. Oli kyllä jokaiselle jotain; kynttilöitä, tuunattuja tikkuaskeja, suihkutarpeita,teetä, herkkuja, pipo ja lapaset...

Suuret kiitokset oravankotiin!!!


Piponen ja lapaset ovat juuri passelit nuorimmaiselle. Tämä neitonen on varsinainen hattufriikki, iloitsee siis kovasti uudesta päähineestä.


Eilen tuo tyttönen makasi sohvanpohjalla, viidettä päivää kuume pyöri 39 asteen pinnassa joten eipä sitä juuri muuta jaksakaan.


Tyttö on vauvasta asti sairastanut samalla kaavalla. Kuume nousee 39 astetta ja yli, pysyy siinä 5 päivää ja sitten häviää yhtäkkiä. Kun tyttö oli pieni niin monet kerrat käytiin lääkärissä "turhaan", kunnes opittiin ja uskottiin, että näin se vaan lähes joka kerta menee.

Niin nytkin!
Kuume nousi perjantaina, vielä eilen illalla oli 38,8 ja nyt aamulla tyttö on kuumeeton ja touhuaa täyttä päätä.

Kohta ulos, johan tässä ollaan sisällä oltukin!!!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Postia Salaiselta

Saatiin postia Salaiselta Ystävältä!




*Kaitaliina juuri meille käypäsissä väreissä!
*Pidempiä tähtisadetikkuja! Näistähän meillä tykätään. Nyt vaan odotelleen pimeää, että päästään pihalle tikkuilemaan.
*Piparimuotteja! Otettiin jo taikina pakkasesta sulamaan. Poika meinaa tehdä itselleen piparijoulukalenterin.
*Tonttusuklaakonvehteja! Osasikin valita näitä, yksiä meidän suosikeista.

Kiitokset lähtee neiti 5-vuotiaan sanoin:
"Oli kyllä hyvä lahja!"

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kukahan tuolla... Mitähän tuolla...

Joskus kävelyllä kun katse kääntyy taloihin ja ikkunoihin, sitä alkaa ajatella kaikenlaista...

Ketähän tuolla asuu, mitähän siellä juuri nyt tehdään... Miksi tuolla on täysvalaistus ja tuolla ihan pimeää...
Ollaanko onnellisia vai käydäänkö äänekästä riitaa...
 Onko elämän perusasiat kunnossa vai onko huoli huomisesta...
Pareja, sinkkuja, lapsellisia, lapsettomia... omasta tahdosta vai tahtomattaan...
Suunnitellaanko häitä, hautajaisia, lomamatkaa, illalliskutsuja, huomista päivää...
Kannetaanko huolta läheisistä vai iloitaanko yhdessä suuresta onnesta...



Vaikka katse kääntyykin taloihin ja ikkunoihin, niin yritän olla katsomatta sisään.
Maantasalla oleviin ikkunoihin vain vilkaisen, jos edes sitä.

Joskus joku on ikkunassa tai parvekkeella ja katsoo takaisin...
Mitähän miettii kun katseet kohtaa?

"Mitäs kyyläät?"

Adventtipiparit ja iltapalaa

Ensimmäisenä adventtina meillä on tapana leipoa pipareita. Pieni paketti valmista taikinaa, siitä tulee juuri sopiva määrä samantien syötäväksi.

Aamusta menin klinikalle pojan luo, piparitaikina mukana. Oli ilo ylimmillään, kun meidän joulufani pääsi leipomispuuhiin!
Yöllä huoneen ikkunalle oli ilmestynyt kynttelikkö. Kukaan hoitajista ei sitä tunnustanut siihen laittaneensa, siis osastolla on öiseen aikaan hiipaillut TONTTU!


Illalla myös kotona pistettiin leipomo pystyyn. Nuorimmainen makasi kuumeessa sängynpohjalla, joten leipurina toimi ekaluokkalainen. Pojalla ja tällä neidillä oli taikinaa käytettävissään sama määrä, mutta valmiissa pipareissa oli määrällisesti huisi ero. Toisen mielestä kun taikina maistuu niiiiin hyvältä.
Tytön.


Väsättiin samalla iltapalaksi croissantteja.
Pari purkkia paistovalmiita Danerolles-valmiscroisantteja, voitele (valkosipuli)tuorejuustolla, päälle ohuenohutta kinkkua, rullaa, voitele munalla ja paista.
Älyttömän helppoa, älyttömän hyvää!!!!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Märkää

Märkää ja vielä märempää...
Kosteaa, tihkua, sadetta, kovaa sadetta...
Jalassa saappaat, saappaat ja tänäänkin saappaat...

Onneksi on Hait!


Ja pisarat... nehän on kovin kauniita!
Silloin kun niitä on yksi, silloin kun niitä on monta...


Jospa joulukuu vaihtaisi veden lumeksi ja saataisiin kunnon kinokset!
Lumihiutaleetkin on kovin kauniita.

On tuolla kaapissa ihanat talvikengätkin!!!

torstai 26. marraskuuta 2009

jotta en unohtaisi

Se on täällä taas, valokuvatorstain uusi haaste :)

JOTTA EN UNOHTAISI

Siksi valtavat määrät paperikuvia!

Vaan kuka laittaisi ne albumeihin?!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Aina ei ole pelkästään kivaa...

Pojan osastojakso alkoi tänään. Aamulla labrat, tulosten odottelua, veriarvot riittävät sytostaattitiputukseen... Illalla osastolle ja yöksi nestetiputus menemään.



Poika ollut jo pari päivää kireänä, tämä päivä on ollut pelkkää sinnittelyä. Iltaruuan aikaan sitten repesi, aivan hillitön itku.
Mentiin suljettujen ovien taakse sänkyyn pötköttämään ja läheisyyttä tankkaamaan.

"Kyllä se nopesti taas menee, vain viisi päivää... huomena on pelletkin osastolla... sanot vaan heti kun tarvitset lisää hyvinvointilääkettä... iskä on sun kanssa niinkauan että nukahdat ja mä tulen heti aamulla..."

Nämä osastolle menemiset on aina vaan yhtä vaikeita, sekä pojalle että perheelle. Itsekin tekisi mieli parkua, mutta ei se ketään auttaisi, poikaa vähiten, joten reipasta äitiä on vaan esitettävä. Huomena aamulla kun pojan luo menen, niin mieliala on kummallakin jo paljon parempi, tämä menopäivä on se vaikein.

Meillä poitsu onneksi on senverran vanhempi, että ymmärtää jo miksi tämä vain on käytävä läpi. Usein ajattelee niitä lapsia, jotka ovat vielä liian nuoria tai muusta syystä kykenemättömiä tilannetta ymmärtämään...



Vielä ennen lähtöä muksut polttelivat paketillisen tähtisadetikkuja. Pojan mielestä parhaimpia juttuja näin pimeään vuodenaikaan, kynttilöiden ja koristevalojen lisäksi. Luvattiin, että uusi paketti on kotona odottamassa kun pääsee osastolta.


Kokoajan eteenpäin, kohti parantumista...

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Räiskyvä

Valokuvatorstain tämänviikkoinen haaste on RÄISKYVÄ.

RÄISKYVÄ maito roiskui RÄSKYVÄluonteisen tyttösen kasvoille



Muita tulkintoja aiheeseen löytyypi täältä

Rannalla taas...

Rannalla taas! Rantareket on meidän juttu, ei tarvitse houkutella eikä maanitella, porukat on aina valmiita lähtöön! Tänään oltiin taas Puotilassa venerannassa.


Vielä syksyn viimeiset yritykset saada kalasaalista...



 Koska aurinko paistoi niin upeasti, Pikkulikka olisi halunnut nahkaansa aurinkorasvaa ja päälleen uimapuvun.
Joutui kuitenkin tyytymään kahlailuun saappaat jalassa ja vaatteet päällä... ilman aurinkorasvaa!


Rantaretkeilijät...




Ja sitten mäkkärin ja pizzataksin kautta kotiin!