keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Nomination

Meidän lähipiirissä nomination-korut ovat tällähetkellä SE juttu. Omista lapsista kahdella on koru ja kolmas vinkuu sellaista  itselleen.
Serkkuloista löytyy kolmelta ja neljäs saa tulevana pyhänä synttärilahjaksi.
Teinitytön kavereista monet kantavat korua.


Nämä palat löytyivät meidän palojenkerääjien joulupaketeista.

Kun kuulin nomination-koruista, en aluksi lämmennyt lainkaan koko korulle. Ideahan on, että ensin ostetaan teräksinen plankkokoru ja sitten ruvetaan keräämään mieltymysten mukaan kuviopaloja.

Koru on tietty sitä kivempi mitä enemmän paloja on. Ja nälkä kasvaa syödessä, olis niin mukava saada vielä tuo ja tuo ja tuo...pala! Eihän tuollainen perus teräs-kulta pala hirvästi maksa (alle 20e), dimangit ja emali ja kivet sitten tietty nostaa hintaa. Mitä paksumpi ranne sitä enemmän paloja, ja korulle hintaa...


Nämä palat vietiin viikonloppuna lahjoiksi serkkulaan.

Niin on vaan minunkin mieli muuttunut, olen jo lämmennyt korulle.
Ei enää lahjapähkäilyjä, korukaupoille vaan ja takuuvarmasti lahjansaaja ilahtuu!

Ei tuo edelleenkään ihan kaikista kaunein koru ole, mutta kuitenkin mieleen on jo hiipinyt ajatus...
...Pitäiskös ruveta itsekkin keräilemään...

2 kommenttia:

  1. meillä kaikilla lapsilla on myös nomikset. :)
    isoilla on omat nimet koruissa ja pienet kivet ja mimolla on yksi pieni meripihkapala vasta. :)

    itse en ihan kamalasti diggaa kun tuntuu että sinne jää iho väliin! :D

    VastaaPoista
  2. Olen Nomin-kerääjä ja on tullut tehtyä virhe-ostoksia. Mulla olis myynnissä peruspaloja 33kpl. 0,4euroa kappale ja koristepaloja: kultainen shop-kassi 10 euroa, britti-lippu 15 euroa, vihreä ja sininen pyöreä opaali 10 euroa sekä zirkonein koristellut kirjaimet D ja G 15 euroa.
    nim. Rahapulassa:)

    VastaaPoista