sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Rauhankyyhky, rakkauskertoja

Parisuhteessa kun on niitä ylä- ja alamäkiä, hyviä ja huonoja hetkiä, niin meidän tielle tuossa joku aika sitten sattui sellainen alaspäin viettävä rinne.
Ei mitään suurta riitaa ja toraa, pientä erimielisyyttä joka näkyi ja tuntui hiukan kireänä ilmapiirinä.
Ja lapsethan vaistoaa ja huomaa kaiken!!!


Muksut olivat iskän luona saunomassa. Päivällä herra oli käynyt konditoriassa ja
 ostanut laatikollisen "Kultamuruja".
Tyttö kun kuuli tuon, niin totesi isälleen:
"Näitä sun täytyy antaa äidille, niin sitten se taas rakastaa sua!"


Kotiin kun tuli samaiselta saunomisreissulta, niin tuli kädet seläntakana luokseni ja sanoi:
"Haluutko nähä mitä iskä lähetti sulle?"
Tokihan sen halusin nähdä ja tyttö ojensi silmät loistaen punaisen pleksisydämen.
Jota isänsä ei siis ollut lähettänyt.

Varsinainen rauhankyyhky. Neiti itse totesi:
 "Mä oon sellanen rakkauskertoja!"

7 kommenttia:

  1. Voi pientä rauhanrakentajaa ♥
    Sellaistahan se on, kyllä nuo pienet vaistoavat ja murehtivat, vaikka ei mistään isosta olisikaan kyse.

    VastaaPoista
  2. On nuo lapset vaan aika eteviä, kaikkia miettivät niin paljon ettei aikuinen aina ymmärräkkään mitä heidän mielessä pyörii.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä suloinen rakkauskertoja! Lapset tosiaan aistivat kaiken niin herkästi, kun sen aina itsekin muistaisi. Vaikka eihän sitä silti voi erimielisyyksiltä välttyä, ne kuuluvat elämään.

    VastaaPoista
  4. Sellaisiahan ne lapset, sadat näkymättömät tuntosarvet pystyssä.

    Siksi yritänkin muistaa pysyä totuudessa tässäkin asiassa. Jos on huolta, murhetta, surua, toraa, on ihan turha väittää muuta. Sehän se vasta pienen pään sekoittaisikin, kun vaistoaa yhtä ja äiti väittää toista!

    VastaaPoista