keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kassin verran iloa :)

 70-luvulta blogin Ninnu piti arvonnan, ja tätä mammaa onnisti!!
Osuipas voitto oikeaan osoitteeseen, kangaskassi on vähän niinkuin meikäläisen tunnusmerkki!
Kauniista vaihtoehdoista valitsin tämän pirteän kukkakassin. Maidot ja soppa eivät tulleet kylkiäisinä, vaan kassi ajettiin sisään lähikauppareissulla.

Kiitos Ninnu, oon niin HAPPY :)

Harvahammas!

Niin se lähti tältäkin ensimmäinen hammas!
Mustat pilkut hampaiden purupinnoilla ei ole reikiä vaan suklaamuroa :)

Kun ekaluokkalaiselta lähti ensimmäinen hammas, niin vitsikäs iskä arveli, että hammaskeiju varmasti tuo tyynyn alle banaanin. Ja tämä keijuäitihän lähti juttuun mukaan...
Aamulla muksu herää ja jossainvälissä sitten kysyin jotta mitähän saisi olla aamupalaksi.
"Ei mitään, mä söin jo."
"Söit jo! Mitäs söit?"
"Banaanin."
"Banaanin! Mistäs sait?"
"Hammaskeiju toi."

Vähän oli totinen ilme, mutta aikas tyynesti tuo banaanilahjan otti. Mitäs siitä, vaikka perheen kaikki muut lapset on aina saaneet hammasvaihtarina kolikon...

Tyhmä pila!!! Hyi millaiset vanhemmat!!!

Kun käytiin yhdessä vähän tarkemmin kurkkimassa tyynyn alle, niin kyllähän se kolikkokin sieltä löytyi ;)

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Synttärilahjaa kummipojalle

Meillä kevät on varsinaista synttärihumua, omia muksuja juhlitaan, kummilapsia juhlitaan, ystäviä juhlitaan...
"Tiedän mitä teit juhannuksena" ;)
Viikonloppuna oli ihanaisen kummipoikani 11-vuotis kekkerit. Poitsu on ihan täysillä ja kovaa hurmaantunut ja ihastunut New York:iin, joten lahjat sillä teemalla.

Mujin city-in-a-bag.
 Veljeni ja sisareni lähtevät kesällä lapsineen ja kahden minun lapseni kanssa New Yorkiin lomailemaan, kummipoikani on siis veljeni muksu ja näinollen mukana reissussa. Koska sattuneesta syystä en pääse poikaa kaupunkiin viemään, niin toin sitten kaupungin pojan luo...

Zarassa sattui silmään osumaan teemaan sopiva pitkähihainen.
Ja sitten se nominationpala, melkein vakilahja nykyään. Ovat jo suunnitelleet ostavansa paikanpäältä matkamuistopalat, joten ei mitään varsinaista NY-palaa viitsinyt ostaa. Päädyin sitten tähän tähteen, vähän niinkuin tähtilippuhengessä.

Kekkerit oli mukavat, herkut maistuivat ja päivänsankari on hurmaava!!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kaksi pientä noitaa...

...hiipii ihan hiljaa rappusilla tirskuen...

Virvon viiputan, varvon vaaputan; mummit, kummit ja ystävät saaneet vitsansa.
Ja tytöillä massut täynnä makeaa

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tää olis Äiti!

25.3 1987 aamulla kello 6.29 minusta tuli ÄITI!
Helpon ja nopeahkon (4,5 tuntia) synnytyksen jälkeen maailmaan oli syntynyt uusi ihminen,
 ihana ja ainutlaatuinen esikoistyttäremme. 4460gr, 54 cm, hurmaava.
Kuvat otettu valokuvasta, pahoittelen huonoa laatua

Kaikki odotukset ja synnytykset ovat ainutlaatuisia, mutta esikoisen kohdalla se on jotenkin erityistä.
Kaikki, ihan kaikki, on niin uutta ja ihmeellistä!
Raskausviikot, neuvolakäynnit, sydänäänet, ultrat... Vatsan kasvaminen, vauvan potkut ja hikat...

Ensimmäiset supistukset (onks tää nyt sitä?) oli kovin odotettuja, raskaus oli mennyt siinä vaiheessa 9päivää yli.
Aamuyön tunteina menimme kättärille. Kätilö tarkasti tilanteen ja lähetti miehen kotiin.
"Ensisynnyttäjä ja vähän auki, ei tässä vielä aikoihin mitään tapahdu, mene vaan kotiin. Soitetaan sitten."
Juu soittivat, mies oli ajanut 20:n minuutin matkan kotiin ja oli juuri avannut kotioven kun puhelin soi.

Synnytyksestä jäi hyvä ja positiivinen mieli; mukava kätilö, ei kipuja, kohtu teki hyvin töitä supistellessaan, suhtkoht nopea ponnistus (9min). Inhottavinta niin tässä, kuin muutamassa seuraavassakin raskaudessa, oli niiden kahden tikin ompeleminen. Ensisynnytyksen jälkeen olenkin aina pyytänyt kunnon puudutuksen jos on tarvittu ompeleita. 

"Sä et tiedä vauvanhoidosta mitään", kuulin muutamaan otteeseen. Tyttö oli äärettömän helppo vauva; rauhallinen ja tyytyväinen, nukkui yöt pariviikkoisesta, ei sairastanut, söi ja kasvoi hyvin... Kyllä sitä helppoakin vauvaa täytyy hoitaa, ja siitä sain esikoiseni kanssa oivan oppitunnin!!!

Parivuotiaasta on ollut itsenäinen ja omatoiminen neiti. Aikaisin jo ilmoitti ettei sitten enää kulje kanssani vaan menee omia polkujaan. Eskarilaisena kulki pääasiassa itse päiväkotiin. Kun kerran sanoin hakevani hänet ja näyttäväni samalla naamaani pk:ssa, totesi:"Mä voin viedä valokuvan".
16 vuotiaana muutti jo omaan asuntoon ja nyt huitelee pitkin maailmaa...

Onnea rakas Minnaseni! Ihanaa että teit minusta äidin ♥

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kevään eka

Tänään sai luvan.
Syödä jätskin jo kauppamatkalla, ulkona.

Tuli taas räpsittyä kuvia, monta.

Yhtäkään ei raaskis poistaa, tärähtäneet justjust.

Tästä tuutista tallentui kuvakansioon 34 kuvaa...

Minkäverran teille muille kertyy kuvamuistoja?

tiistai 23. maaliskuuta 2010

M-I-N-Ä!!

"Mua ei kannata määräillä"...
...sanoi tyttö tänään iskälleen.

Aika vakuuttava ilme, vai mitä?!

High Heels

En juurikaan käytä korkkareita. Olin nuorena kaveri- ja kouluporukoitteni pisimpiä tyttöjä, vaikken mikään tosipitkä olekaan. (173 aamulla, 171 illalla) Kuulun varmaan siihen porukkaan, jonka aikana keskipituus on alkanut kasvaa. Etujoukoissa kun olin, niin otin jossain vaiheessa vähän ongelmantynkää pituudesta, eikä olis mieleenkään tullut vetäistä korkkareita jalkaan ;)

"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa", eli en siis nyt vanhanakaan (minä? vanha?) korkeissa koroissa tunne oloani luontevaksi. Onhan tuota joskus tullut ostettua korkeitakin korkoja, tuolla keräävät pölyä kaapin perukoilla.
Juu ei ole Manoloja, että ei tarvii näyttämismielessäkään käyttää ;)

Vaan kattokaas näitä!!!  
Kohtahan tuolla maat muuttuu  mereksi kun aurinko rupeaa tosissaan paistamaan ja lumet sulamaan.
 Kyllä näillä kelpaisi pistää menemään!! Goreteksia päälle ja räpylät jalkaan, litsis-lätsis vaan!

Kunhan lumet on sulaneet ja kadut on kuivat, niin sitten voisi herätellä sisällään uinuvan Pikku-Balleriinan. Vetäisis nämä kovakärkiset siroihin 42 kokoa oleviin jalkoihinsa ja pistäis tanssiksi.
Ehtisköhän sitä ompelee jossain välissä itselleen tylliunelman... 

Pystyykö tällaisilla oikeesti kävelemään?!

maanantai 22. maaliskuuta 2010

On tää ihan kivaa

Kyllähän se on niin, että jokaisessa päivässä on jotain erityisen ilahduttavaa!
Pitää vaan avata silmänsä ja huomata se.
Tällä viikolla päätin huomata...

Maanantaina porukalla metsään ja uudella kameralla satoja kuvia. Kaikki halusivat kuvata, pienimmästä suurimpaan. Nyt on kuvakansiot pullollaan kuvia, hyviä ja vielä parempia.

Tiistaina päiväkodin pihalla tyttöä hakiessa nauroin hoitajan kanssa vedet silmissä. Tytön vaatteena oli tänään sininen veluuripeitto kiedottuna vartalon ympäri. Kovasti olivat kehuneet tyttöä merenneito-prinsessaksi.
"Mimmin kanssa on aina niin hauskaa", sanoi hoitaja ja kertoi kuinka tyttö oli jekuttanut.

Ihana päiväkoti, jonne on hyvä viedä tuollainen tänttähääräkin. Vaikka sitten korkokengissä, "kipsi" jalassa (tää on viimeisin villitys!) ja torkkupeitto hameena.



Keskiviikkona olin juuri tiskaamassa nakkisoppakattilaa kun iskä ilmestyy paikalle. Ja ojentaa kimpun keltaisia tulppaaneja! Tulppaaneja, mun lempikukkia 
Juuri joku aika sitten marmatin "...kun joskus sais kukkia muutenkin kuin merkkipäivinä..."

Oppiihan se vanhakin koira uusia  temppuja ;)

Torstaina tytöt pääsivät mummin kanssa teatteriin, kaikki kolme. Kävivät Ruotsalaisessa Teatterissa
 (Svenska Teatern på svenska ;) ) katsomassa Pippi Långstrump:in seikkailuja. Esitys on sekoitus teatteria, musiikkia ja uutta sirkusta.
Pikkulikat eivät ruotsia ymmärrä, vaan eipä tuo ollut haitannut. "Äiti se oli tosi kiva!", ilmoitti ekaluokkalainen heti kotiin tultuaan. Lapsen ilo on vilpitöntä ja tarttuvaa!

Sitäpaitsi, sai väsätä lähtijöille kauniit kampaukset! Ja sehän on TOSI kivaa!

Perjantaina tuli kuluneeksi vuosi siitä kun pojalle laitettiin keskuslaskimokatetri, tutuille Letku. 
"Tätä täytyy juhlia!", ajatteli poika ja järjesti kekkerit. Iskän pisti kauppaan herkkuostoksille, puhalsi ilmapallot ja heitteli serpentiinit, kutsui "yllätysvieraaksi" yhden ystäväni.
Kakun virkaa toimitti berliinimunkki, yksi kakkukynttilä oli, tietysti!! Jonka puhalsi sammuksiin vasta senjälkeen kun oltiin laulettu "...paljon onneeeaaa letku..."!
Pojan asenteesta jaksan iloita joka päivä, tänäänkin ♥

Lauantaina ilahduin kovasti paljon niinkin maallisesta ja materialistisesta asiasta, kuin alennetut hinnat.
Ruokaostosten lomassa katsastimme marketin urheiluosaston ja siellähän oli pois-vanhat-mallit-alehylly täynnä merkkilenkkareita ja streetkenkiä.
Pojalle kolme paria ja nuorimmalle pari ostettiin, hintaa jäi vaivaiset 43,50 e!
Toivottavasti huomena iloitaan siitä, että tämä lapsi on terve. Jos näiden kärryjen edellinen työntäjä on kantanut jotain noro-plörö-ruikkuviirusta, niin näin se ihan varmasti tarttuu ;)

Sunnuntai ja terve tyttö, siinähän sitä jo on aihetta iloon ;)
Olihan tää muutenkin ihan kiva rento sunnuntai. Pitkät unet, aikaa ja rauhaa lukea koko hesari, tyttöset kaverisynttäreillä, porukalla iskällä...

Kun rupesimme iskän kanssa kimpassa kulkemaan, teini oli noin 3-vuotias. Näille kahdelle on vuosien varrella kehittynyt loistava suhde. Kun olimme seurustelleet jonkin aikaa, aloin epäröimään ja otimme pienen aikalisän. Mitä tekee mies?! Käy tapaamassa tyttöä, koska olivat jo kiintyneet toisiinsa!

Tulee erityisen hyvä olo, kun seuraa näiden kahden välistä ystävyyttä. Hyviä ja rakkaita ihmis-suhteita ei ole kenelläkään liikaa!

Että sellaista menneellä viikolla, arkea mutta kuitenkin ihan mukavaa!
Ja tulevalla viikolla vaihdetaan vaaleanpunaiset lasit mustiin. Joka päivä valitusta, napinaa ja ruikutusta, kurjaa kurjaa ja vielä kurjempaa...

Tai sitten ei :)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Luuseri, en tahdo sua!!

Ekaluokkalainen oli viimeyönä yökylässä ystäväni luona. Tyttöjen pyjamabileissä juttu usein kääntyy poikiin/miehiin, niin näilläkin oli tehnyt.

Tyttönen:"Mä en ikinä aio rakastua luuseriin."
Sanna vanhempana, viisaampana (?!) ja enemmän elämää nähneenä vastaa: "Jaa, no mut niin käy joskus..."
Asennetta omaava tyttäreni siihen: "No mut en ainakaan sit mee sen kanssa naimisiin!!"

Jesh!!! Tän äidin ei tarvii enää huolehtia ja murehtia tätä asiaa!!!!!

Tää ei oo luuseri.
 Tää on ♥


Voi, tulis jo!!!!

Talvi on ollut aivan mahtava, kyllä on päässyt nauttimaan lumesta ja pakkasesta, tuulesta ja tuiskusta.
Kunnon talvi = ihana talvi!

Mutta kun tuntuu että se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja...
Lunta, kinoksia, kylmää...niistäkin saa tarpeekseen jossain vaiheessa!

Nyt kyllä sielu ja ruumis kaipaa jo aurinkoa, lämpöä ja lempeitä tuulia,
kärpästen surinaa ja laineiden liplatusta!


Onhan ilmassa sentään lupaus tulevasta. Tarkalla nenällä voi jo haistaa tuulessa aavistuksen kevättä.
"Muuttolintujen etujoukkoja on jo bongattu", sanottiin uutisissakin!

Kyllä se tästä taittuu, talven selkä. Kuukausi enään ja ollaan jo ihan keväässä ja päästään poimimaan voikukkia. Meillä sitä jo odotetaan, kovasti. Ja sitten KESÄ!

 Sitä vaan on niin kärsimätön!!!!!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Asetelma

Valokuvatorstai haaste numero 159, ASETELMA.
"...vaikeutamme kuvioita pyytämällä,että älkää kuvatko ihmisiä, eläimiä, mitään elävää..."

Tämä keijukaisasetelma on tyttöjen leikkien jäljiltä.
Leikeissähän nämä heräävät henkiin ja eloon, mutta aikuistenoikeestihan me tiedetään totuus ;)
Kovin istuvat iloisina ja huolettomina, tietämättöminä taustalla vaanivasta pahasta!

Muiden vapaita tulkintoja löytyy täältä.

torstai 18. maaliskuuta 2010

18.3.

Jotkut hetket elämässä jäävät ikuisiksi ajoiksi mieleen hyvin selvinä. Tilanteeseen pystyy palaamaan koska vain, muistaa pienimmätkin yksityiskohdat.

18.3.2009 klo 13.05. Työpaikan kahvihuone. Kaksi työkaveria istuu mäntyisen pöydän ääressä. Kaadan juuri teevettä siihen punakukkaiseen mukiin, kun taskussa oleva kännykkä rupeaa värähtelemään.
Tuntematon numero, tätä puhelua olin odottanut.

Naisääni esittelee itsensä ja kysyy olenko paikassa jossa voin puhua.
SILLOIN  TIESIN MITÄ TULEE SANOMAAN


Olihan se silti shokki. Käskettiin lähtemään klinikalle, kävin hakemassa pojan leikkipuistosta kesken lumileikkien. Matkalla kerroin että on vakavasti sairas ja nyt aloitetaan  hoidot.
"Jos ei mentäis, niin käviskö huonosti?", kysyi hän.

Seuraavat kaksi viikkoa olivat ihan helvettiä.
Tutkimuksia, tutkimuksia, tuloksia, uusia tuloksia, lopullinen dignoosi.

Vuosi on nyt tämän kanssa eletty. Kaiken edellehän se menee ja elämänmenomme määrää. On osastojaksoja, kotihoitoa, lääkitystä, pistoksia, labroja, lääkäreitä, magneetteja...
Täytellään papereita kelaan, kotihoitoon, opetusvirastoon, kouluun, anotaan ja sumplitaan virkavapaita, sovitellaan tuloja ja menoja...

Ja hoidellaan siinä sivussa myös muu perhe.

Ei ihan puolivälissä vielä, hoitoaika on noin 2,5 vuotta. Kunhan syksyyn päästään niin ollaan jo voitonpuolella!

Poika on kestänyt hoidot hyvin, hoitovaste on hyvä ja ennuste samoin.
Myös henkinen kantti on pojalla kantanut. Tietää ja ymmärtää, että vaikka välillä on tosi kurjaa, niin hoidot on vaan läpikäytävä. Saa kirota ja raivota ja itkeä jos se oloa helpottaa, onhan tuo sitäkin tehnyt.
Yleensä on iloinen ja hyväntuulinen vitsiniekka, laskee leikkiä taudistaan ja virheestä valkosoluissa...

Pianhan tämä jo on muisto muiden muistojen joukossa...

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hupia alusasuista

Jonkun lehden välissä tuli naisten alusasujen mainos. Nää kaks ottivat  lukemiseksi aamupalalle...
Poikahan sen ensin katseltavakseen otti, tietysti!

"Hei kato, tääl on STRINGIT! Kato nyt! Nää täs on STRINGIT!"
Joo, annas kun mä katton vähän lähempää ja tarkemmin...

"Iskä, kato nyt! Täs on STRINGIT!
Oiskos nää hyvät äidille?! Tilataanks nää sille?"

Hah-hah-haaaaa, Heh-heh-heeeee :)

Iloa irtoaa, vaikka alusasuista. Erityisesti niistä STRINGEISTÄ ;)

( Yöasuina pojalla iskän vanha treenipaita ja tytöllä jumppapuku ;) )

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Uus kamera!

Pakko hehkuttaa täälläkin!! Mul on uus kemera!!


Tässä päivänä muutamana olen katsellut vanhoja valokuvia. Ihan siis niitä filmiaikaan kuvattuja.
Silloin kuvasin sekä pienellä pokkarilla että hyvällä järkkärillä. Kuvista kyllä huomaa kummalla on kuvattu!!

Siitä se ajatus sitten lähti...
Olenhan mä jo pitkään haaveillut digijärkästä, mutta aina vaan lykännyt sen hommaamista. Kyllähän tolla mun ixuksellakin saa ihan hyviä kuvia, mutta onhan järkkäri aina järkkäri!!!

Eos 500 on se versio jota olen kuolannut, mutta päädyinkin sitten tähän. Eroa viissataseen on muutaman pikselin verran, ja videokuvausmahdollisuutta ei tässä ole. Toi videokuvaus se valinnan ratkaisi. En juurikaan videoita kuvaa, muutaman pätkän ixuksella oon ottanu. Meillä iskä tykkää enemmän videoida, sillä onkin puuhaan hyvät vehkeet.

Täällä ollaan nyt sitten tietty urakalla kuvattu! Lähinnä automaattiasetuksella, täytyy ihan ajan kanssa tutustua ja testailla säätöjä, asetuksia, aukkoja, valotuksia ...

Ihana auringonpaiste houkutteli meidät pojan kanssa pihalle ja lähimetsään kuvaamaan.
Kuinkas siinä sitten kävikään?!
Poika omi uuden ja äitee kuvaa vanhalla :)


On se kyllä pähee vehje!!!

13.3.1992

Perjantai-iltana, 13.3.1992 kello 22.58, tunsin suurta onnea ja iloa.
 Minusta oli tullut kolmannen kerran vastasynnyttänyt äiti, perheeseemme oli juuri syntynyt poika.
3 tuntia 27 minuuttia, minuutin ponnistus ja lapsi oli maailmassa.
Suuri pieni mies, 4800 grammaa ja 56 senttiä, punaiset hiukset, siniset silmät.

Tavattoman helppo ja tyytyväinen vauva; söi, nukkui ja hikoili.
"Jaa, joka toinen lapsi on siis tälläinen helpompi tapaus" ajattelin tyytyväisenä.
Pojan ollessa seitsenkuinen käytiin lääkärissä korvatulehduksen takia, taas kerran.
"Onko sydämestä aina kuulunut sivuääni?" kysyi lääkäri.
?????????


Seuraavana päivänä lasten sydänlääkärille. Kuunteli ja sanoi samantien, että todennäköisesti leikataan.
Ultrassa varmistui yksi iso ja monta pientä reikää, kiireelliseen leikkausjonoon.
Syntymästä asti ne siellä oli olleet, ei vaan kukaan koskaan ollut kuullut mitään sivuääniä.
Ja kuten kuvastakin näkyy, ei poika tosiaankaan ollut vauvana mikään sydänlapsen mallikappale.
 Nehän on sellaisia pieniä kalpeita sinihuulisia...kuvittelin minäkin.

Nopeasti meille tarjottiinkin leikkausaikaa, mutta huonoksi onneksi poika oli kahdella ensimmäisellä kerralla liian räkäinen ja flunssainen leikkaukseen.
Kolmas kerta toden sanoi...

Leikkaus meni hyvin ja poika toipui nopeasti, muistona on enää arpi rinnassa.
Iso arpi onkin, sukuvikana pojallekin muodostuu arpikudosta (keloidia) runsaasti.
Mitäs pienistä kosmeettisista "haitoista"!! Ja hikoilukin loppui leikkaukseen... tai jäi tauolle ;)


Kun poitsu täytti puoli vuotta, isosiskonsa kirjoitti korttiin:
"Onnea puoli vuotias, pienen pieni ja heikko"

Eilen kun juhlittiin tuon täysi-ikäisyyttä, niin tuli mieleen, että kukas se tässä onkaan pienen pieni ja heikko...
Ja niskakin tulee kipeäksi, kun pitää katsoa ylöspäin jos meinaa pikku poikaansa silmiin katsoa ;)

Olet rakas ♥

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Vuosi sitten...

...poika istui tuolilla keskellä sairaalan tutkimushuonetta.
Ympärillä pyöri 15 (oikeasti!) lääkäriä; katsoivat, kokeilivat, ihmettelivät, miettivät...

Mitään ei lääkärit epäilleet, mutta kun muuta ei enää keksitty, niin päätettiin ottaa koepala.



Tänään on ollut hieman alavireistä tämä oleminen, nämä tälläiset "merkkipäivät" sen saa aikaiseksi.

Mutta huomena on toisenlaiset vireet ja fiilikset!
On myös merkkipäivä, iloisissa tunnelmissa juhlitaan lapsen numero 3 täysi-ikäisyyttä! 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tästä se lähtee...

...tämän kevään lätäkköleikit, loiskuttelut ja hyppelyt!

Meidän piha on keväisin yhtä suurta, melkein pienen järven kokoista, lätäkköä.

Sitä odotellessa otetaan tuntumaa vesileikkeihin parkkipaikoilla ja ajoväylillä.
Sieltä löytyy vielä tällähetkellä ne ihanimmat ja parhaiten roiskuvat lammikot...


Vielä pitää hyvin vettä remu ja vikingin goret...
Saappaat vois jo kohta laittaa, muttei millään viittis sade/kuravaatteita

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Naistenpäivää...

...mukavaa sellaista itse kullekin!


Korkkarit jalassa arkikin tuntuu juhlalta :)

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Haisuli

Minulla on autopaikka parkkihallissa. Alkuviikosta suojasäillä lumien sulaessa parkkiruudustani meinasi tulla venepaikka. Sadevesikaivo oli jäätynyt ja sulanut lumivesi ei päässyt valumaan viemäreihin.

Huoltomies kutsui lokapojat apuun, pojathan sulattivat jään ja taas vesi virtasi.
Millä lie sulattivat, sillä nyt tämä sadevesikaivo on todellinen
HAISULI

Kaivosta löyhähtää kuvottava haju, hallin koko ensimmäinen kerros haisee eltaantuneelle kalanrasvalle.
YÖK! YÖK!

Valokuvatorstai. Lisää haisuleita täällä.