perjantai 9. syyskuuta 2011

Onks läksyt tehty?


Tämä nuorin koululainen on varsin vallaton läksyjensä suhteen.
Opettajalta on tullut viestiä, että läksyjä tulee muina päivinä paitsi perjantaina. Kotona on voimassa sopimus, että läksyt tehdään heti koulusta tultua. (no välipala toki sallitaan ennen sitä, jos kovasti nälättää)

Tähän asti kaikki ok, sitten ei enää sujukaan ihan niin mallikkaasti.
Mummi joka on meillä ollut arkea pyörittämässä nyt koulujen alettua, kertoi että neiti naamioi haluttomuuden osaamattomuudeksi. "Mummi miten tää tehdään mä en tajuu..." on usein kuultu repliikki.
Kun on sitten mennyt vähän jeesimään, niin ihan hyvin on tyttö osannut. Eli homma loppuun vaan!
Tätä samaa käyttää ilmeisesti koulussa paremmalla menestyksellä, koska moni koulussa tehty tehtäväsivu
oli jäänyt puolitiehen.
Siinä meni sitten yksi iltapäivä kivasti kun teki puolivalmiit valmiiksi.

Eikä tuohon yhtään arvaa luottaa kun kysyy mitä tuli läksyksi. Kummasti unohtuu muutama tehtävä.
Tällä viikolla olen ollut saikulla kotona, ja eilen rupesin ihmettelemään, että eikö oikeasti tule koko viikolla lukuläksyä?? Aapinen kun kaivettiin esiin, niin kas-kas, olihan siellä useampikin raksi laitettu sivujen reunaan läksyn merkiksi. "O-OU, mä unohdin!"

Kirjoitustehtävät tuo tekee ihan huolellisesti, vaan voi pojat miten on vaikea pysyä viivojen ja kuvioiden sisällä jos väritetään tai piirretään samanlaiseksi tai jatketaan kuviota tai...
Palaamme asiaan kunhan ensin saadaan muistamaan kaikki annetut läksyt.

Tokihan joukkoon mahtuu yksi tämmöinenkin,
isommat muksut ovat kaikki olleet tässä hommassa hiukka toisenlaisia.

Sain muuten menneellä viikolla sähköpostia pääkouluttajaltani opiskeluitteni puitteissa
ja sisältö kuului tähän suuntaan:
"Opiskelija on hyvä ja palauttaa toukokuussa annetun kasvatustietoisuustehtävän hetimiten"
Keneltähän perityt geenit tytössä jyllää??!!

7 kommenttia:

  1. Suloinen koululainen! Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  2. Hih, ihana koululainen..
    meillä kyllä läksyt heti kerrotaan että tuloki vai ei..
    On se tekeminen joskus niin vaikiaa että.
    onneksi noita läkyjä ei vielä ihan hirveästi ole..
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva <3. Ehkä se koulukin vielä iloksi muuttuu :).

    VastaaPoista
  4. Hih, mutta sähän voit aina perustella sillä että sulla on niin paljon muutakin tekemistä. Meillä poju kitisee noista kirjainharjoitteista, ovat kuulemma typeriä ja pitäisi olla enemmän haastetta :) Tuo läksynteon vahtiminen on kylä rasittavaa, kun meilläkin noita koululaisia kolme ja hiukan pitää välillä katsoa vielä esikonkin perään. Kasvion keräilystäkään ei olisi tullut mitään ilman äitiliinin apua. VÄlillä on kyllä sellaisia iltoja, että meinaa hikeentyä tuohon läksyhommaan. HUoh.

    VastaaPoista
  5. R-S: :) Mukavaa viikonvaihdetta sinulle myös.

    Taika: Onneksi tosiaan ekaluokkalaiset pääsee vielä aika vähillä tehtävillä, nekin vaan tuntuu joskus olevan liikaa.

    Mirka: Ihana kuvattava :) Niin, varmaan sitten mahdollisesti ylemmillä luokilla kun ne kaikki nasutukset ja risteilyt ja muut karkelot tulee mukaan kuvaan...

    Sarppu: Oon päässyt tähän asti aika vähällä vahtimisella, tän perään saa katsoa muidenkin edestä. Vaan kuka vahtis ja kovistelis minua ;)

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla kokemuksia tämmösistäkin lapsista, eikä vaan aina sitä hehkutusta kuin hyvin meidän ipanalla menee koulussa. Mä luulen nimittäin että Fanni on samaa sarjaa tän sun nuorimmaisen kanssa ;).

    VastaaPoista
  7. Mari: Tää on tätä arkirealismia ;)

    VastaaPoista