maanantai 29. elokuuta 2011

Kalamiehen tunteet




Siellä mökillä kun viimeksi oltiin tapahtui kauheita.
Poika kävi onkimaan ja melkein samantein kävi kala matoa syömään, tietty koukunkin siinä samalla nielaisi.
Poika kun rupesi kalaa kuivalle maalle nostamaan, niin ahne hauki kävi koukussa olevaa ahventa haukkaamaan. Ahven nousi ylös, mutta hauki pelasti henkensä viimehetkellä ja päästi ahvenesta irti.
Voitte arvata, minkä surun ja murheen se saikaan kalamiehessä aikaan!!
Ei auttanut vaikka omakin järkensä sanoi, ettei sitä haukea olisi millään saanut ylös, eihän se ollut koukussa kiinni. Eikä sitä olisi haavillakaan ehtinyt napata, ei vaikka vieressä olisi seisonut.

Itku kuului äänessä ja näkyi silmissä.
Siinä meinasi järveen lentää onget ja virvelit, madot ja uistimet, läheltä piti ettei jorpakkoon joutunut lohdutusta tarjonnut siskokin. Yöllä vielä itkuun heräsi, kun uniinkin hyväonninen hauki tuli ilkkumaan.

Iskän kanssa päättivät, että vielä se hauki tänä syksynä napataan, vaikka Kauppatorilta.
Ei sitten tarvinnut kalakaupoille lähteä, lauantaina venerannassa Ahti soi antejaan!

                           Ei tuota vielä kauheasti naurata, olihan se karkuun päässyt paaaaaljon isompi.
                                                          Mutta vähän on jo parempi mieli!!

lauantai 27. elokuuta 2011

Mentiin metsään





Kyllä se kuulkaa niin on,
että metsässä sielu ja silmä lepää, akut latautuu ja taas jaksaa jatkaa!

perjantai 26. elokuuta 2011

Taiteiden ilta





Piti osallistua muutamaan taiteiden yön tapahtumaan, vaan tulikin kipu ja vaiva ja kaatoi tämän mamman moneksi tunniksi sänkyyn.
Olo kun helpotti, otettiin hoitokoira remmin päähän ja lähdettiin lenkille.
Tyttöset vetivät ihan omat taiteiden illan performanssit;
kiipesivät ja keikkuivat, kaatuivat nokkospuskiin ja parkuivat, kiljuivat ja riekkuivat,
hyppivät ja pomppivat, taipuivat ja kieppuivat.
Ihan sitä samaa oltais kaupungillakin nähty...

Ihania nämä elokuun illat ja yöt; pimeää, lämmintä ja lempeää.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

:)

Lauantaiaamuna kotiportailla naurettiin.

Siitä sitten lähdettiin mökille.
Kalastusta, sulkapalloa, karvamatoja. Tikanheittoa, lumpeenkukkia, simpukoita.
Mölkkyä, soutelua, lepakoita. Tähtitaivas, veistelyä, ulkohuussi.

Eikä ole yhtään nälkä, kun välillä kokoajan syö!
Makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja, kantarellisoossia, soppaa, pihvejä, pottuja, salaatteja.
Ja kahvit joka väliin.

Sunnuntai-iltana takapenkillä naurettiin.

Uudet lukijat, iloisin mielin toivotan teidät tervetulleiksi :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Viikonvaihde


Viime viikonloppuna juhlittiin meidän kesälasten synttäreitä.
Kesä- ja heinäkuussa syntyneiden kemut pidetään perinteisesti viimeisenä viikonloppuna ennen koulujen alkamista syystä että
A: oikeina synttäripäivinä puolet suvusta on taatusti reissussa = tynkäjuhlat
B: jos myöhemmin juhlittaisiin, puolet suvun lapsista kirmaisi harrastuksissa = tynkäjuhlat 
C: mukava kokoontua mummien, kummien ja serkkujen kanssa yhteen vielä ennenkuin arki todella alkaa
 = iloista juhlahumua

Tämä viikonvaihde vietetään mökkeillen Hämeenlinnan naapurissa.
Hirvikärpäset (onko ällöttävämpää siivekästä??!!) pliiiiiiiiis,
älkää tulko samoihin metsiin!!!!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

♥ Kaks ihanaa ♥




Kun eilinen aamu meni sellaiseksi itkupilliksi, niin pitihän sitä mielialaa yrittää nostaa, joten kierrätykseen siis.
Kylläpä rupesikin suupielet nousemaan ylöspäin, samantein kun sisään astui, niin heti bongasi ihanuuksia!!

Ihanaakin ihanemmat verhot (2,50e) ja marimekkolainen peltipurkki (2e)

Niin se vaan sekin alakulo kääntyi riemuksi ja iloksi!!!

tiistai 16. elokuuta 2011

Ekaluokkalainen



No nyt se sitten on koululainen!
Ensimmäisellä koulumatkalla Iskä tarjosi turvallisen käden josta pitää kiinni,
 äiti hoiti itkupillin virkaa. Hyvin hoitikin!!

Kotiin kulki polleana keltanokan lippalakki päässään.

Ja hei autoilijat, muistakaahan ajaa hissuksiin, hel.fi sivuilla kerrotaan että... 

Koulut alkavat Helsingissä tiistaina 16.8. Uusia koululaisia on enemmän kuin viime vuonna, vähän yli 5 100 lasta. Kaikkiaan peruskoululaisia Helsingissä on ensi lukuvuonna lähes 46 200.

Turvallista koulutietä kaikille heille!

maanantai 15. elokuuta 2011

Tänään, huomena


Tänään pikkulikka, ihanainen, höpönassu, mussukkainen

Huomena koululainen

Äidillä kyyneleet silmissä jo nyt

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Me halutaan korvikset!!!





Iloisen jännittynyttä odotusta, tyyntä rauhallisuutta, kaameaa parkua ja lopulta

VÄHÄNKÖ OVAT ONNELLISIA JA YLPEITÄ!!!!!!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Perhe-elämää



Minähän olen jo arkeni aloittanut ja olen toista viikkoa loman jälkeen  töissä. Pitkin hampain itseni aamuisin ylös ja töihin hoitelen, kademieli koska Iskä jatkaa muksujen kanssa lomailua koulun alkuun asti. Onneksi ei sentään tarvitse katsella, kun muu porukka jää lonkkaa vetämään! Mehän ei tosiaan vieläkään asuta miehen kanssa yhdessä vaikka kovasti rakastetaankin ja lupaus kihlojen muodossa toisillemme on annettu.

Niin siis iskä viettää muksujen kanssa perhe-elämää omassa huushollissaan, minä töiden jälkeen käyn heitä moikkaamassa. Tänään kun menin, niin olivat ulkona. Siinä siis heittäydyin sohvalle makaamaan ja vähän 05.00 herätys rupesi silmäluomia painamaan. Seuraavan kerran niitä raotin, kun iskä herätteli syömään.

Olis se vaan ihan kiva tollanen kotimies; pitää kämpän siistinä, pesee pyykit, hoitaa ja ulkoiluttaa lapset, tekee ruuat ja kattaa pöydän, tiskaa astiat ja hieroo äiteen kipeät hartiat. Onneksi järki sanoo, ettei se tuollaista aina olisi jos yhdessä asuttaisiin. Ettei tässä nyt rupea hulluja päätöksiä tekemään!!!!!

Pikkulikka kiitteli ruuan päälle: "Kiitos iskä ruuasta, oli hyvää." Kun oli ehtinyt olkkariin niin kuului:
"Sittenkin vaan kiitos!!"
Niin se naisen mieli muuttuu, pikkunaisenkin ;)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Vanha kaava


Niinhän siinä taas kävi, vanhan kaavan mukaan mentiin.
Eka viikko loman jälkeen töissä + uudet lapset ja uudet pöpöt
= tää äitee makaa ekan viikonlopun tautisena sängyn pohjalla.

Perjantaiaamuna tuntui vähän kolotusta, iltapäivällä kaktus kasvoi kurkkuun ja pää tuntui halkeavan.
Viideltä oli pakko antaa periksi ja hilata jokapaikastakipeäjakuumeinen itsensä sänkyyn vällyjen alle.

Nyt tuntuu jo elämä voittavan, pienet jälkihorkat enää menossa.
Että kyllä sitä huomena työkunnossa ollaan...

Tuosta kuvasta ihan vaan senverran, että...
Neiti piirsi merenalaista aarrekarttaa. Tuota paksumpaa merenneitoa piirtäessään puheli itsekseen:
"...täl on tosi pullee maha...mut tää onkin äitimerenneito, hiih hii..."

Kipeä ja pullea, hyvin menee ;)

tiistai 2. elokuuta 2011



Se olis sitten toinen työpäivä loman jälkeen takana. Ei kauheesti huvita eikä naurata. Tällä kertaa töihinpaluu on syystä tai toisesta ollu vastenmielisintä ever. Ei auta, pakkohan se on leipärahat ansaita. Eikä siinä työssäkään oikeesti (mitään) vikaa ole, ketuttaa vaan kun muu kotijoukko vielä jatkaa lomaansa.
KADEMIELI se vaan saa ilmeen kireeks, ja pinnan kanssa.

Iloa elämään löytyi kierrätyksestä. Onko vähän hienot viirit!!!!
Muistan niin lapsuudesta! Nuo ja ne hihaan ommeltavat paikkakuntamerkit. Ja sitten tietty ne auton ikkunaan liimattavat tarrat, oi ja voi!!!
Vieläkö noita/niitä saa tuolta kyliltä kulkija muistokseen ostaa?

On muuten ruoho ollu aidan takana vihreämpää...noissa ulkomaan viireissä on toisellakin puolella kuva, kaikenlisäksi erilainen kuin nuo kuvassa näkyvät.
Happamia, sanoi.....