maanantai 16. huhtikuuta 2012

Mitähän sitä kuvais!?


Olen jo jonkin aikaa miettinyt sellaista juttua, että rupeaisin jotain kuvaamaan. 
Siis silleen niinkuin jotain tiettyä aihetta tai asiaa.

Ihan mahtavia ideoita ja kuvia olen nähnyt!!
Yksi kuvannut juuri äidiksi tulleita, toinen perheitä ruokapöydässä, 
joku kuvaa persoonallisia pukeutujia, ja se yksikin niitä legoukkoja.

Muutama älynväläys on mielessä käynyt, se kuningasidea vaan vielä puuttuu.
Ihmisiä, ehdottomasti kuvissa pitäisi ihmisiä olla! Tuntemattomia tietysti.
Ehkä "luonnollisessa" tilanteessa, toisaalta jonkinasteinen poseeraaminenkin kiehtoisi.
Vaikeeta vaikeeta, mutta kyllä se juttu jostain ajatusten sopukoista vielä nousee!!

Kuningasideaa odotellessa toteutan yhden päähänpinttymäni.
Kuvaan ne asuintalot joissa olen elämäni aikana asunut.

Asuu meillä toinenkin aihekuvaaja.
Kun poika sai pienempänä kameran käteensä, niin joka kerta muistikortilta löytyi kuvia
LIIKENNEMERKEISTÄ
Ihan suosiolla pysyttelen poissa hänen reviiriltään.

Mitä sä kuvaat?

8 kommenttia:

  1. "Kaikki talot, joissa on asunut" olisi aika hauska projekti. Itse joutuisin kyllä lähteä Belgiaan asti kuvaamaan :D
    Sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  2. Mun kaveri kuvaa bändejä lavalla. Sillä on juuri näyttelykin Kalliossa.

    VastaaPoista
  3. Netistä löysin kerran sellaisia kuvia, missä valokuvaaja oli kuvannut uusiksi lapsuudensa valokuvia. Eli samat ihmiset kuin kuvassa, samat asennot, taustat ja samantyyliset vaatteet, aikaa mennyt vaan 20 vuotta =)

    VastaaPoista
  4. Oliskin ihanaa löytää jokin aihe... mulla kuvaaminen menee vuodenaikojen mukaan. Tällä hetkellä noita lintuja olen yrittänyt bongailla ja viimeks ihan hyviä sainkin aikaseksi :)
    Joten aiheen voisi taas muuttaa... kesällä tykkään kuvata kukkasia.
    Niin ja yksi kaverini haluaa, että kuvaan hänen lastaan (silloin harvoin, kun nähään n. 3-4 kertaa vuodessa).
    Että näin täällä ;D

    VastaaPoista
  5. Lapsia tulee kuvattua ehkä eniten ja sitten noita leipomuksia. Ja muutenvaan kuvailen aika paljon kasveja. Mies teki huomion että: "Hei me molemmat kuvataan aina noita haarautuvia puita!"

    VastaaPoista
  6. Joskus vuosi sitten sain idean, että mä haluan kuvata nukkea eri paikoissa. Mutta se jäi siihen, kun en löytänyt kaupasta oikeanlaista nukkea =(. Halusin istuttaa nuken katsomaan merelle, laiturin nokkaan, mustikkamättäälle, auton keulaan jne... mutta kun se nukke jäi löytymättä.
    Pitäisikö vaihtaa kohde? Mitä jos yrittäisin keksiä uuden jonkun kuvauskohteen kun nyt tulit muistuttaneeksi asista! Tai etsisin lopulta sen nuken. Tai ...jonkun?
    Eniten kuvaan nykyään ehkä koiria, mökkimaisemia ja minäkin niitä leivonnaisia.

    VastaaPoista
  7. minä tykkään kuvata eniten leikkiviä, eloisia ja kauniita lapsia.
    toiseksi se kesä, ihmiset, lumi.
    kerran aikomukseni oli kuvata Helsingissä asuessani kaikkia patsaita/monumentteja, mut se jäi. joskus kuvasin kauniita taloja, silloin kun haaveilin omasta. nyt on oma, erilainen kuin kuvatut silloin.

    VastaaPoista
  8. Iita: Ei kun pakkaamaan vaan!
    Ja hei, kiitos!

    Jarna: Mä tykkään käydä katsomassa valokuvanäyttelyitä, inspiroivaa.

    Vera: Joo ne onkin kivoja, ne uudelleen otetut kuvat.
    Olen joskus miettinyt, että olisi kiva lahjaidea ottaa äidille sellainen kuva meistä lapsista.

    Tytti: Kyllähän niitä muksuja tulee minunkin eniten kuvattua.
    Mullon ystävä, joka usein kuvaa puiden latvoja :)

    Marru: Luontokuvaus olisi yksi kiva. Mutta jotenkin ne ihmiset vetää enempi puoleensa.

    Roz: Tuohan onkin kiva idea! Eikun nukkekaupoille vaan :

    Päivi: Kyllä ne lapset taitaa olla minunkin lempparikohde. Meillä on töissä menossa valokuvahanke, intona siellä kamerani kanssa huseeraan :)
    Mä oeln jonkinverran kuvannut Helsinkiä sillä mielellä, että jää muksuille muisto maisemista lapsuuden ajalta. Kaupunki kuitenkin muuttuu koko ajan.

    VastaaPoista