torstai 14. toukokuuta 2015

Tänään kotona

muistipelistä taulu

muistipeli

lahjoja

lahjapaketit

kinderyllätykset

Ylimääräinen arkivapaa, vallan mukavaa. Mulla on ollut jo jonkin aikaa työn alla tehdä vanhoista muistipelikorteista taulu. Homma eteni tänään sen verran, että saatoin sada valittua tauluun tulevat kortit. Kirppiksiltä olen ostanut omasta lapsuudesta tuttuja pelejä, ihanan nostalgisia. On se hassua, miten sitä muistaa jotkut kuvat ihan tarkasti. Tuo hanhi oli sellainen, mitä yritin aina itselleni pelissä saada.

Lauantaina vietetään pienen tytön, vaarin murun, ristiäisiä. Valmisteltiin juhlaa, käärittiin lahjapaketteja ja tsekattiin juhlavaatteet. Suuri päivä myös meidän teinipojalle, hänestä tulee tytön kummi. Virallisesti merkitään kummiksi kirjoihin ja kansiin syksyllä, kunhan on ensin käynyt rippikoulun ja konfirmoitu. Liikuttavan ylpeä on kummiudestaan jo nyt.

Olen vakaasti päättänyt karsia tämän huushollin tavaramäärää. Paljon on jo kiertoon laitettu, mutta sitten on kaikenlaista hullua hömppää mistä ei vaan raaski luopua. Niin kuin noi kinderyllätykset esimerkiksi. Ihan tarpeettomia, ihan ihania. Onneksi ei vie paljon tilaa, säästetään.

Muu perhe asettunut television eteen, mä linnottaudun omaan huoneeseen. Lätkä jakaa tämän perheen kahteen leiriin...

22 kommenttia:

  1. Täällä myös ollaan eri leireissä... Hyvä ajatus tuo muistipelitaulu, meillä on ollut mm. afrikan tähti kehyksissä. Muistan nuo kilpikonna hahmot kinderyllätykset lapsuudestani/nuoruudestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haaveilen vanhemmasta painoksesta afrikan tähdestä, kehyksiin senkin laittaisin.

      Meillon ihan hirveesti noita kinderyllätyksiä, muksujen jäljiltä. Kerran ostin 100 kinderiä kerralla. Piti selitellä kassalla, että 7 omaa lasta ja 3 kummilasta, en mä ite näitä kaikkia syö :D

      Poista
  2. Tuo ja muutamat muut samantyyli pelit <3 Tulee varmasti mahtava taulu. Mukavia juhlia teille lauantaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noissa vanhoissa muistipeleissä ihan oma ihana fiiliksensä.

      Oi juhlat oli varsin iloiset ja onnelliset, niinhän ristiäiset aina.

      Poista
  3. Hauska tauluidea! Malttamattomana odottelen kuvaa lopputuloksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastahan tässä on ehkä kuvat valittu, saattaa valmistuminen vielä kestääääää ;)

      Poista
  4. Nyt on lätkät "meidän" osalta ohi, joten oikein ihanaa viikonloppua <3
    - Me jäädään odottelemaan kuvaa valmiista taulusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole koskaan ollut pätkääkään penkkiurheilija, välillä on ihan kidutusta kun muu perhe fanittaa ja joutuu pakosta osalliseksi kotikatsomon melskaamiseen...

      Poista
  5. Kiva tauluidea! Meillä on sama muistipeli ja siitä tulee mieleen lapsuuden pelihetket Mummun kanssa :)
    Täälläkin yritetään vähentää kamaa, kuinka vaikeaa se onkaan. Oltiin takakonttikirppiksellä myymässä ja tosi huonosti meni mikään kaupaksi, vaikka oli edulliset hinnat. Lohduttavaa, että sama vika tuntui olevan muillakin myyjillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joskus miettinyt, että mikähän meidän kaikista muistipeleistä on se jota mun omat lapset sitten joskus fiilistelevät.

      Teinielli oli viime viikonloppuna myymässä kirppiksellä ja samaa sanoi; ei oikein tavara liikkunut kenelläkään. Hiljaistakin oli ollut. Jospa kesä ja tapahtuma- ja ulkokirppikset taas saisi ostajat liikkeelle.

      Poista
    2. Tänään olin maalaishuutokaupassa ja porukka huusi himona pienikokoista keinutuolia -lopulta hinta oli 390 € -että silleen :D

      Poista
    3. Ai kauhee, siinä tulikin keinulle hintaa!!

      En ole vuosiin käynyt huutokaupassa, siis vuosikymmeniin. Onkohan ne taas nousemassa pinnalle sen telkkuohjelman myötä?

      Poista
  6. Voi kun tuon pelin jostain vielä löytäisi! Samoja ankka-ajatuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankkapari onkin ollut haluttu pari! Mun ystäväkin sanoi, että aina siskojensa kanssa kilpailivat kuka saa ankat :D

      Poista
  7. Muistipeli on vaan niin kiva ja lapset aina voittaa ja vielä reilulla voitolla eikä vilunkipelillä. :)

    VastaaPoista
  8. Hieno idea. Itse olen etsinyt yhtä lapsuuden lempipeliä kirppareilta, mutta ei ole toistaiseksi tärpännyt. Se on sellainen aakkosmuistipeli ja minun mielestäni todella kaunis. Onneksi sentään törmäsin peliin yhdellä työpaikalla. Oli mukava päästä näkemään ja pläräämään kortteja. Otin kuviakin muistoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdatkohan tykätä samasta aakkospelistä kuin minä!? Kuvissa kirjain ja kuva ja pieni tekstinpätkä siinä minun mieleisessä.

      Poista
  9. hih, meillä tuollaiset kinder-yllärit sujahtavat geokätköpurkkeihin. Sitten joku tenava sieltä sen löytää ja iloksi muuttuu hänen päivänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti iloksi muuttuu :) Geokätköily kuulostaa kivalta harrastukselta. Ajatellu ja ajatellu kokoeilevani, mutta aina vaan on jäänyt. Ehkä vielä joku päivä...

      Poista
  10. hih, meillä tuollaiset kinder-yllärit sujahtavat geokätköpurkkeihin. Sitten joku tenava sieltä sen löytää ja iloksi muuttuu hänen päivänsä.

    VastaaPoista
  11. Ylimääräinen arkivapaa on parasta!!! Tuntuu jotenkin uskomattoman ihanalta...

    VastaaPoista