sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Melkein pesin ikkunat

verhot

piirakka

peikonlehti

Oli tarkoitus pestä ikkunat. Meillä on 10 ikkunaa, ei sen enempää, mutta siinäkin on pesemistä kun ei ikkunanpesuhommasta välitä. Olkkarin ikkuna on lattiasta kattoon, sen olen pessyt vuosikausia silloin kun olen ollut yksin kotona. Ollut aina pelko että joku muksuista hiippailee huomaamatta avonaiselle ikkunalle ja siitä alas. Neljäs kerros. Vielä nykyäänkin komentelen kotonaolijoita kauemmas. Mutten siis tänään, tulikin kaikenlaista muuta mielekkäämpää hommaa mieleen.

Omenapiirakkaa teki mieli, mutta kananmunakennossa oli vain yksi muna. Ei siitä pellilliseen taikinaa riitä. Pakkasessa oli valmistaikina ja niinpä pyöräytin mustikkapiirakan. Pyöräytin, kätevä emäntä :D Vielä on sen verran ilmoja, että päiväkahvit tarkenee parvekkeella paitahihasillaan juoda. Tuo punainen parvekepöytä on ihana konttilöytö, 70-lukulainen kaunotar. Samaan kauppaan kuului kaksi kukkaista kankaista retkituolia, meinas ihan onnesta pakahtua. 

Vuosia sitten mulla oli peikonlehti, iso. Hyvinvoiva ja kaunis, mutta ilmajuuret! Lopulta hermostuin niihin ja heivasin koko kasvin mäkeen. Peikonlehtiä on näkynyt monissa sisustuskuvissa ja blogeissa ja kuvat on tehneet tehtävänsä. Rupesin haluamaan kasvia vaan eipä niitä mistään tuntunut löytyvän. Viime viikolla plantagenissa sitten oli, lavakaupalla. Ostin tuollaisen pienen ja söpön, toivottavasti kestää kauan ennenkuin ensimmäinen ilmajuuri ilmestyy.

Muutamaan ikkunaan ajattelin verhot vaihtaa pesun jälkeen. Tuolla ne pinossa silitettyinä odottelee. Jospa saisi pinosta inspistä ja ensi viikolla ne ikkunat pesisi. Nyt menen kirjoittamaan kutsuja, meillä juhlitaan parin viikon päästä rippilasta. Iloa päiviisi!

20 kommenttia:

  1. Kivat kuvat ja ihana pöytä. Ikkunanpesu...mmm, siinä taas yksi ei niin houkutteleva kotihomma. Mutta oot jo ajatuksentasolla, hyvä sinä siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksentasolta tekoon on toisinaan yllättävän pitkä matka :D

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja oi mitkä kankaat, ihan kuin mummini kokoelmasta. Mummilla on myös tuosta mutavalkokankaasta samaa sarjaa purkkeja. <3 Mukavaa tulevaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois hyvin ollakin jonkun mummin kokoelmista. Muutama oikeasti vanha ja noi molemmat marimekot on ollu tuotannossa ties kuin kauan. Mun suosikki on ehkä toi kalaverho. En raaskinut sitä täyteen hintaan ostaa ja sitten yks päivä löysin ihan pilkkahintaan jostain poistokorista.

      Poista
  3. Hei, minäkin melkein pesin ikkunat tänä viikonloppuna. Noh, jos tässä vielä ennen pakkasten tuloa. Otetaanko tavoitteeksi? :D

    Ah, mustikkapiirakka maistuisi. Jospa pyöräyttäisin huomenna minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, ehdottomasti ennen pakkasia ettei tartte sinolien kanssa läträtä.

      Poista
  4. Olen melkein pessyt ikkunat kesäkuusta lähtien. : D

    Hieno pöytä. Meillä on käytössä varmaan aika samanlainen, tosin vaaleansinisenä.

    Heitin roskiin viimeisen viherkasvini jäänteet tällä viikolla. Ilmajuurista en ollut koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kotona ihan toivottoman huono kukkien kasvattaja. Töissä sitten taas kaikki mun hoidossa olevat viherkasvit voi loistavasti. Peikonlehti on kyl niin helppo, että eiköhän tuo tule menestymään.

      Liity joukkoon ikkunanpesun suhteen, ennen pakkasia puhtaaks :D

      Poista
  5. Ikkunat pitäis pestä täälläkin - miten ihmeessä kesä ja kärpäset saavatkin ne niin pilkullisiksi :// minun oli hyvä nyt siirtää pesemistä selittämällä itselleni, että sitten kun remppa alkaa olla ohi - sitten pyyhkäisen nekin ---- pyyhkäisen ... mahtavaa itsepetosta. Makeita kuvia - ja piirakka --- ja peikonlehti - yksi niin lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kesän ja kärpästen lisäksi oman osansa sotkua antaa lasten leikkipaikka toisella puolella taloa ja autotie toisella puolella taloa. Ei tosiaan kannata rempan aikana pestä, menee työ ihan hukkaan :)

      Poista
  6. Melkein tein lettuja... mutta en voinut käyttää viimisiä "maitotippoja", eikä glut. jauhotkaan ois riittänyt...
    - En ees muistanut koko peikonlehteä, siitä on monen monta vuotta aikaa, ku viimeksi se ihanuus kotona oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me melkein puuhaajat ;)

      Mulla oli monta vuotta vähän inhotus peikonlehteä kohtaan, mutta niin sitä vaan silmä tottuu kun tarpeeksi monta kuvaa näkee.

      Poista
  7. hihii,mun on kans pitäny pestä ikkunoita :D jo monta viikkoa,en vaan oo malttanu ku on kaikkee muuta :) Jos nyt tälle viikolle sen urakan ottais,keväällä pesen joka välistä ( 10 ikkunaa kans);syksyllä pelkästään ulkoa ja sisältä,välistä en kehtaa...omenapiirakkaa tekis mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olis urakkana kaikki pinnat kaikista ikkunoista, aika likaisilta näyttää joka väli. Uuuuhhhh!

      Mä sain työkaverilta kotimaisia omppuja, piirakkaan meinasin osan laittaa.

      Poista
  8. Hei ihania kuvia <3 ja tuo piirakka, ihan perfect! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just hyvä piirakka, melkeen kaiken ite söin :)

      Poista
  9. Minäkin olen melkein pessyt ikkunat, ainakin ajattelen että pitäsi ne pestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatustyö onkin hirveen tärkee vaihe :D

      Poista
  10. Mä suoriuduin yks ilta viime viikolla! Vajaa vuosi ollaan kotia asuttu ja nyt ensipesin parvekkeen lasit. Ikkunoista vain yksi on parvekkeen ulkopuolella eli likaantuu, mutta sen pyykkäykseen mä en nyt tähän hätään vielä venynyt. Verhoja ei oo ollenkaan, joten ei tartte miettiä vaihtoa. Tai siis on; hyllyssä käyttämättöminä...

    Ihana pöytä, meillä oli aikanaan keltainen versio mökillä <3 Ja ne tuolit, ne ne vasta ihania olivatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on olkkarissa niin isot ikkunat suoraan sisäpihalle, että pakko olla verhot. Ei kesällä niin vaan näin pimeiden aikaan valoja sytytellessä siät on kuin näyttämöllä. Toisaalta, ei tässä nyt niin ihmeesti eletä ettei sitä katsoa voisi :D

      Poista