lauantai 28. marraskuuta 2015

24-25/30; Tämmönen yövieras meillä

Lumo

Takatassut

Saatiin yökylään pieni ja karvainen vieras.  On täällä "mummolassa" hellässä ja hyvässä hoidossa kun isäntäväki lähti rientoihin. Jackrussellinterrieri Lumo, noin neljä kuukautta. Valloittava tyyppi!

Lapsuudenkodissa meillä oli kissoja, koiria ja marsuja. Yhden hellun kanssa asuessa lemmikkinä oli koira. Ensimmäinen ukko oli niin allerginen, ettei mitään lemmikkejä voinut edes ajatella. Erotessa en vaihtanut ukkoa elukkaan vaan lemmikitöntä elämää ollaan muksujen kanssa elelty. Onhan ne vinkuneet, koiraa varsinkin. Muutama on ilmoittanut sellaisen hankkivansa kunhan omilleen lähtevät. Ja pari on koiran jo ottanutkin.

Kyllä mä tykkään eläimistä, mutta pakko myöntää etten viime peleissä kuitenkaan ole mikään lemmikki-ihminen. Mulle riittää oikein hyvin yökyläilevät karvaturrit. 


14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei luulis voivan, vaan onpa kuitenkin :)

      Poista
  2. Voi miten suloinen. Vaan silti en omaksi ottaisi, tyttären koira asuu meillä ensi kesään saakka ja olen jo ihan hermot riekaleina sen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään omaksi, hoitolaiseksi tervetullut kyllä. Onhan ne ihania, vaan sitten se toinen puoli...

      Poista
  3. Hän on ihana <3 Ja rotuna yksi suosikkirotuja minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista minäkin saattaisin ajatella JOS koiraa hommaisin. Kivan kokoinen ja eläväinen rotu. Tiiä sitten olisko kuitenkin liian omapäinen...

      Poista
  4. Voi apua. Tässähän pukkaa koirakuumetta. Miehen siskon koira onkin sopivasti pieniin päin, mutta aika olisi melkoisen huono koiran hankkimiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä omaksi enää ottaisi, tuollaiset vierailevat tähdet on ihan mukavia.

      Poista
  5. Suloinen.

    Hyvän rotuvalinnan on lapsesi tehnyt. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää on kyllä niin mainio! Arvelinkin että rotu on mieleen :)

      Poista