sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Lapsi pääsi ripille



Risti

Lohinapit

Kukkapuketti

juhlatyylejä

Jämät jäljellä

Vietettiin viikko sitten iloisia juhlia kun lapsi pääsi ripille. Tyypin kohdalla ei ollut itsestään selvää että tänne asti päästään. Nyt kun tässä ollaan, on mielessä ilo, onni ja kiitollisuus. 

Juhlat, nehän oli mukavat. Ensin kirkonmenot ja sitten läheiselle juhlapaikalle herkuista ja hyvästä seurasta nauttimaan. Tätä ennen tietty häärättiin keittiössä. Väsättiin salaatteja ja voileipäkakkua ja piirakkaa ja täytekakkuja ja levitteitä ja täytteitä ja...Onni on hyvä ystävä joka mielellään väsää ja järkkää, ite ei oltaisi kaikkea saatu ajoissa valmiiksi. Tokihan sitä olisi valmiina saanut, vaan jotenkin tuo itsetehty istuu hyvin meidän kemuihin. 

Sitä vaan taas jälkeenpäin mietti, että koskahan oppii vähemmän tekemään. Toisaalta, työpaikoilla ja naapurissa oltiin oikein tyytyväisiä kun rääppiäisiä tarjottiin. Toscapiirakan jämät jemmasin pakastimen pimeimpään nurkkaan siinä toivossa ettei muu perhe niitä löydä. Turha toivo, joku on jo jemmoilla mun lisäkseni käynyt.

Ensi yönä näkisi punaisen kuun, jaksaisikohan herätä aamuyöstä ihmettelemään?

lauantai 12. syyskuuta 2015

Ihan oma habitare


hyllyssä

peitto

keittiön ikkuna

seinällä

Mulla olisi ollut liput habitareen, mutta pidinkin tänään kotona omat habitaret. Tai ensin oli semmoinen parituntinen siivoa ja järjestä-tapahtuma. Kauheeta mikä määrä pölyä kertyy kun ei pariin viikkoon imuroi!! On ollu kaikenlaista kiirettä... Oikeesti on ollut kaikenlaista laiskuutta ja lorvia. Nyt tuntui että on pakko tarttua toimeen. 7 luokkalainen näytti köksän tehtäväänsä. "Jos joku tulisi siivoamaan meidän kodin, siinä menisi aika kauan. Meidän koti ei ole kaikkein siisteimmästä päästä."  Uuuupssss! No nyt on taas vähän siistimpää. Tekisi mieli lisätä tehtävään, että tilanne taas hallussa :D

Ei tarvitse ihmeesti sisustaa, kun jo tuntuu uudelta ja erilaiselta. Vähän vaihdoin hyllyjen tavaroita ja muutaman kortin ja naamarin teippailin seinään ja kirjahyllyyn. Muutamaa kalustetta väänsin ja käänsin, mutta vielä jäi entisille paikoilleen. Ensin pitää laittaa muutama ylimääräinen tavara kiertoon, niin sitten mahtuu paremmin vaihtamaan huonekalujen paikkoja. 

Olisi ollut ihana ulkoiluilma, mutta tää päivä meni nyt näin. Huomena meinasin mennä katsomaan näitä valokuvia. Voivat tehdä vaikutuksen, luulen mä.

Mukavaa viikonvaihteen jatkoa. 

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Melkein pesin ikkunat

verhot

piirakka

peikonlehti

Oli tarkoitus pestä ikkunat. Meillä on 10 ikkunaa, ei sen enempää, mutta siinäkin on pesemistä kun ei ikkunanpesuhommasta välitä. Olkkarin ikkuna on lattiasta kattoon, sen olen pessyt vuosikausia silloin kun olen ollut yksin kotona. Ollut aina pelko että joku muksuista hiippailee huomaamatta avonaiselle ikkunalle ja siitä alas. Neljäs kerros. Vielä nykyäänkin komentelen kotonaolijoita kauemmas. Mutten siis tänään, tulikin kaikenlaista muuta mielekkäämpää hommaa mieleen.

Omenapiirakkaa teki mieli, mutta kananmunakennossa oli vain yksi muna. Ei siitä pellilliseen taikinaa riitä. Pakkasessa oli valmistaikina ja niinpä pyöräytin mustikkapiirakan. Pyöräytin, kätevä emäntä :D Vielä on sen verran ilmoja, että päiväkahvit tarkenee parvekkeella paitahihasillaan juoda. Tuo punainen parvekepöytä on ihana konttilöytö, 70-lukulainen kaunotar. Samaan kauppaan kuului kaksi kukkaista kankaista retkituolia, meinas ihan onnesta pakahtua. 

Vuosia sitten mulla oli peikonlehti, iso. Hyvinvoiva ja kaunis, mutta ilmajuuret! Lopulta hermostuin niihin ja heivasin koko kasvin mäkeen. Peikonlehtiä on näkynyt monissa sisustuskuvissa ja blogeissa ja kuvat on tehneet tehtävänsä. Rupesin haluamaan kasvia vaan eipä niitä mistään tuntunut löytyvän. Viime viikolla plantagenissa sitten oli, lavakaupalla. Ostin tuollaisen pienen ja söpön, toivottavasti kestää kauan ennenkuin ensimmäinen ilmajuuri ilmestyy.

Muutamaan ikkunaan ajattelin verhot vaihtaa pesun jälkeen. Tuolla ne pinossa silitettyinä odottelee. Jospa saisi pinosta inspistä ja ensi viikolla ne ikkunat pesisi. Nyt menen kirjoittamaan kutsuja, meillä juhlitaan parin viikon päästä rippilasta. Iloa päiviisi!